Kuin jokin olisi minua seurannut
Sivu 9
Marraskuun alussa sain kirjeen. Se tuli minulle hailakan ruskeassa, pienessä kirjekuoressa, kirjoitettuna kirjoituskoneella ruutupaperille. Oletan kirjeen lähettäjän olleen Arne, mutta koska minkäänlaista signeerausta ei siinä ollut, en tänäkään päivänä saata olla varma asiasta.
Kirje kuului seuraavanlaisesti:
”Rakkain Jalo, olen saanut kokea jotakin ennennäkemätöntä! Jotakin sellaista, mitä en ollut rohjennut optimistisimmissa unissanikaan taikoa silmieni eteen. Olen kuin paratiisissa!
He poimivat minut kuin kypsän marjan. He veivät minut kuin elämää suurempi virta pienen lehden. He näyttivät minulle onnen alkujuuren! Unohda kaikki se, mitä olet koskaan oppinut! Sitten ehkä voit alkaa kuvitella sitä, mitä minä koen tälläkin hetkellä. Se on yht’aikaisesti tyhjää ja täyttä.
Se on suurempaa kuin Raamattu. Se tekee niin ihmisen kuin minkä tahansa muun olennon synnit tyhjiksi. Se on kaikki. Haluan Sinun tietävän, että jos jonakin päivänä tunnet halua liittyä meihin, olet tervetullut. Sinun tulee vain mennä paikalle, jonne he ovat jättäneet planeettainvälisen kutsulaitteen. Se on se paikka, johon pieni siivetön vuosi sitten laskeutui.
Pääset sinne parhaiten Jussilantien risteyskohdasta lähtevää polkua pitkin. Suuntaat vain rantaan ja pidät katseesi kivissä. Tunnistat sen, kun näet sen.”
Rehellisyyden nimissä täytyy sanoa, etten aivan niiltä sijoiltani lähtenyt metsikköön. Kuitenkin seuraavan viikon sisällä pakkasin reppuuni evästä ja lähdin patikoimaan Rajaselän rantaan. Löysin polun, joka kirjeessä mainittiin.
Astellessani lähemmäs rantaa, huomasin kolme suurehkoa kiveä, jotka olivat ikään kuin linjassa toisiinsa nähden. Ensimmäisessä kivessä oli valkoinen jälki, kuin liitua. Toisessa oli kaksi samanmoista viirua.
Kolmannessa oli ikään kuin pultattuna kiinni jonkinlainen valkoinen metallikappale. Siinä oli kahdeksan kulmaa ja sen keskellä oli pieni kohollaan oleva pylpyrä. Lähempi tarkastelu paljasti, että pylpyrä näytti melkein läpikuultavalta, kuin se olisi ollut jotakin karkeaa lasia, jonka sisällä olisi ollut savua tai jotakin kaasua.
Kosketin pylpyrää ensin kerran. Se tuntui yllätyksekseni hyvin pehmeältä ja viileältä. Kosketin sitä toistamiseen, ja nyt se olikin aivan kovana! Kun jonkin aikaa olin kiveä ja siihen ilmeisen tarkoituksella kiinnitettyä kappaletta ihmetellyt, huomasin siinä kädessä, jolla olin pylpyrää koskettanut, sormissani jäljet, jotka muistuttivat palovammaa.
Minkäänlaista kipua tai muutakaan epämiellyttävää tuntemusta en tuntenut.