”Kuin jokin olisi minua seurannut”
Sivu 2
1971 – jolloin Arne tekee ensimmäiset UFO-havaintonsa ja jolloin tutustumme eräiden kirkonmenojen jälkimainingeissa
Heinäkuussa 1971 aloitti Arne Kotka Rajaniemen seurakunnan suntiona. Hän oli aiemmin opiskellut Jyväskylän yliopistossa muun muassa teologiaa ja psykologiaa, ja kandidaatin paperit hän oli saanut vuonna 1968.
Rajaniemen Arne kertoi kokeneensa lämminhenkiseksi, joskin varsin verkkaiseksi ja ”hitaasti, mutta varmasti lämpiäväksi” paikkakunnaksi.
Osa päiväkirjamerkinnöistä oli vuosien saatossa suttaantunut niin pahoin, että niistä oli mahdotonta saada selvää. Osa merkinnöistä taas oli merkityksettömiä tämän julkaisun kannalta, joten ne olen raakannut mielivaltaisesti pois. Olen muotoillut merkinnät niin, että ne ovat yhteneväiset toistensa kanssa ja että niitä on mahdollisimman helppo lukea.
4.7.1971
”Kirkolla rauhallinen päivä. Vain kourallinen seurakuntalaisia paikalla. Hieman aktiivisempaa alkua toivoin työlleni. No, ehkäpä se tästä alkaa, jahka nuo helteetkin hellittävät. Minut valtasi kerrassaan melko omalaatuinen tunne, kun lähdin polkemaan kirkolta kotia kohti: kuin olisin tuntenut jonkin aineettoman seuranneen matkaani. Ikään kuin jokin jumalallinen voima olisi kävellyt aivan kintereilläni... mutta se tuntui jokseenkin vieraalta.”
11.7.1971
”Myös tänään tunsin sen kumman tunteen, nyt ehkä hivenen voimakkaampana kuin aiemmin. Leipomon ohitse polkiessani näin erikoisen, vihertävän tähdenlennon taivaalla, vaikka aurinkokin paistoi täydeltä terältään. Muistutus itselle: osta ensi viikoksi kaurakeksejä pari pakettia, sakastin keksihylly on tyhjä.”
15.7.1971
”Tapasin kyläkaupalla Virtasen vanhan emännän, oli sanojensa mukaan haltioissaan sunnuntain kirkonmenoista. Se sai aikaan minussa hyvän mielen. Kuitenkin kotiin palatessani minut valtasi melkoisen valtava tyhjyyden tunne, joka muistutti minua poikavuosistani ja illoista, joina en niinkään tuntenut yhteyttä Herraan.
Voi Jumalani! Rukoilen, jotta otat kaiken epäilyn minusta pois! Vain joitakin minuutteja ennen kotiovea näin jälleen vihreän, kirkkaan tähdenlennon. Se näytti kuin putoavan suoraan metsikköön.”