”Kuin jokin olisi minua seurannut”
Sivu 7
1972 – jolloin Arne palaa Rajaniemelle, katoaa uudelleen, ja tiemme erkanevat
Tammikuun alku kului miettiessä, mitä olisin voinut tehdä toisin. Olin varma siitä, että Arnelle oli sattunut jotakin kohtalokasta, ja etten häntä enää milloinkaan tulisi näkemään.
Kuitenkin tammikuun 11. päivän hyisenä aamuna hän ilmestyi ovelleni. Hän hytisi kylmissään, ja kutsuin hänet sisälle. Lämmiteltyään hetkisen hän kertoi, että hän oli nähnyt jotakin erityislaatuista. Yritin tuolloin kysellä häneltä mistä hän puhui, mutta hän vastasi uskovansa, etten olisi luultavasti valmis kuulemaan asiaa.
Helpotus oli joka tapauksessa suurenmoinen, olihan hän ainoa hyvä ystäväni, ja tähän mennessä olimme jo kokeneet yhtä sun toista erityistä.
29.1.1972
”Olen sanaton ja tunnen itseni aivan tyhjäpäiseksi. Lukuunottamatta tätä hämärää huminaa, joka kaikuu päässäni.”
3.2.1972
”Humina tuntuu päivä päivältä voimakkaammalta. On päiviä, joiden kulkua en tahdo huomata, sillä niin nopeasti ne kuluvat. Mietin ihmisiä, seurakuntalaisia, joita kohtaan… ja kun he avaavat mielikuvissani suunsa, kuulen vain huminaa.”
5.2.1972
”Keskustelin Jalon kanssa. Hänen mielestään minun kannattaisi käydä tohtorin pakeilla. Vaikka arvaan kyllä, että hänen teki mielensä sanoa, jotta kallonkutistajan. Peeveli sentään!
Ajatukseni kulkevat kuin miljoona sikinsokin matelevaa etanaa tervatulla permannolla.
Ehkä minun kannattaisi tosiaan varata lääkärinaika.”
6.2.1972
”Tohtori epäili, että olen melko perustavanlaatuisesti ylikuormittunut, jopa hysterian partaalla. Minä hänelle hieman tulistuinkin, päästin suustani voimasanankin.
Anteeksi, Herra, etten pysty hallitsemaan itseäni tämän paremmin. Olen vain heikko ihmispolo.
Tohtori kertoi, että minun voisi olla hyvä pitää lomaa seurakunnasta. Hän myös epäsuorasti viittasi huoleensa puheistani ufoista. Ei taida kuulua kovinkaan avarakatseisiin herroihin hän!”
10.2.1972
”Tästä alkoi sitten hermolomani. Voi voi.
Jalo soitti tänään ja pyysi minua illalliselle talolleen. Ajatuksissaan oli kai keskustella rennoissa merkeissä. ’Ei mietitä ylimaallisia asioita lainkaan’, hän sanoi. Ja oikeassahan hän on. Olen varmasti kuormittunut kaikesta tästä aivan tarpeeksi.
Mutta pienikin viittaus ajatusten suuntaamisesta toisaalle saa minut tulistumaan perin juurin.”
”Ilta hänen kanssaan sujui varsin miellyttävissä merkeissä. Tunsin pitkästä aikaa sellaista varauksetonta läheisyyden tunnetta toista ihmistä kohtaan, jota en ole sitten isäni kuoleman saanut tuntea. Jalo osaa olla sitten niin kaunopuheinen. Hänestä olisi tullut hyvä pappi.”