Jakso 34 – Hellier, Newkirkit & Erich von Däniken
Kuuntele esim. Spotifysta klikkaamalla tästä tai suoraan alla olevasta soittimesta!
Tein myös päätöksen siitä, että koska minun täytyy joka tapauksessa käsikirjoittaa, joskin melko väljästä, jokainen jakso, niin julkaisen jokaisen äänitetyn yhteydessä myös blogissani osoitteessa www.ufotutkimut.art episodin käsikirjoituksen mahdollisten liitteidensä ja linkkiensä kera. Näin saan mukavammin houkuteltua blogiinikin kenties vierailijoita.
Kysymys ei ole ufotutkimuksesta, pikemminkin nimi viittaa siihen, että ufo tutkii ihmistä, mistä voi tulla aika jänniä mielikuvia, ja voihan sitä miettiä suhteessa legendaariseen kappaleeseen "Ufo tarjosi kaakaon". Kuten sitä, minuakin määrittää kovasti tietynlainen humoristisuus. Olen omassa persoonassani kovin totinen, mutta minussa asuu suuri humoristi, ja tämä ristiriitaisuus kiehtoo itseäni. Voin samaan hengenvetoon vitsailla jollakin todella absurdilla ja todeta tämän absurdiuden olevan, jos ei nyt totta, niin ainakin mahdollista.
Minua määrittää myös se, että suhteeni faktan ja fiktion väliseen pohjattomalta vaikuttavaa kuiluun on kovin ambivalentti. En aina ajattelussani tee suoraa jakoa siihen, mikä on totta ja mikä sepitettyä. Tämä voi tuottaa monelle vaikeuksia heidän yrittäessään ymmärtää minua. Mielestäni kaikki sanallinen, kuvallinen, kokemuksellinen, nimittäin limittyy toistensa kanssa ja kuuluu tähän suureen tarinaan, minkä osa me kaikki olemme.
Tähän liittyen tahdon mainita vuosina 2018-2019 ainakin USA:n Amazon Prime Videossa pyörineen, dokumenttisarjana markkinoidun ohjelman nimeltä Hellier. Kyseessä on usalaisen pariskunnan Greg ja Dana Newkirkin sekä heidän lähipiirinsä tekemä tv-sarja, joka väittää joka paikassa olevansa dokumentti. Sarjassa käsitellään fringeaiheita, kuten synkronisiteetteja, goblineita ja kaikenlaista muuta outoa. Sarja on viusaalisesti hienoa katseltavaa, ja sen tummanpuhuva, mutta silti lämminhenkinen vire säilyy koko sarjan kahden tuotantokauden läpi.
Tätä nykyä Hellier on katseltavissa mm. Youtubessa, ja sen voi myös ladata videotiedostoina porukan kotisivuilta. Sarja oli mennyt minulta kokonaan ohitse sen ilmestyessä, mikä saattaa johtua siitä, että minulla meni varmaan 10 vuotta sillei Youtube-sisällöt ohi, koska en oikein uskonut koko palveluun enkä tajunnut sen mahdollisuuksia. Ja kuinkas nyt asiat ovatkaan, ihmiset tahkoavat omaisuuksia ja saavat äänensä kuulluksi ja naamansa nähdyksi missäpä muuallakaan kuin Youtubessa.
Hellieriä on mukava katsella, ja kuuden henkilön pääporukan seikkailuja on ilo seurata, mutta onko sarja sittenkään dokumentti. Sanoisin, ettei ole epäilystäkään - sarja on aivan selkeästi paranormaaleja tapahtumia tutkivan pariskunnan elämää seuraava mokumentti. Eli kyseessä on mielestäni fiktiosarja. Tekijät ovat tehneet siitä todentuntuisin, ja ihan oikeita asioita ja paikkoja ja nimiä mainitaan, mikä lisää Hellierin uskottavuutta ja painoarvoa.
Sarjan alussa porukka saa sähköposteja eri tyypeiltä, mukana on myös trolliksi uskottu Terry Wriste, joka tietenkin kuulostaa sanalta "terrorist", ja muutenkin sarjan nimet ja tapahtumat tuovat mieleen vapaan sana-assosiaation ja Veltto Virtasen sanailun mieleen tuovan pöllöilyn. Sarjan eka jakso on selkeästi kaikista heikoin, tuntuu, ettei siinä päästä oikein käyntiin, mutta sarjan edetessä meno parantuu. Välillä haastatellaan mielenterveyspotilasta ja välillä jonkinmoista salaliittoveteraania.
Toisen eli viimeisen kauden päätösjakso on mielestäni sarjan paras.
Mutta sitten se fiktiivisyys. No, porukan tielle osuu liian alleviivatulta tuntuvia asioita, kuten heidän ajellessaan maasturilla pienillä sivuteillä tuppaa vähän väliä olemaan kaadettuja puita tiellä... mutta sitten kun katselee elokuvantekijän näkökulmasta, ja minähän olen melkein elokuvantekijä (eli opiskelin videokuvallista ilmaisua 20 vuotta sitten), niin sarjassa on joitakin selkeitä kohtia, joissa jatkuvuusvirheitä esiintyy. Esimerkkinä kakkostuotantokauden jakso, jossa porukka haastattelee jotakuta kokijaa: kun katsoo tarkkaan, niin huomaa, että jonkun kädet ovat eri asennossa kuin aiemmassa kuvassa, vaikka ohjelma esitetään monikameralivetallennettuna. Mutta koska nämä jonkun kädet sitten ovat eri asennossa samassa tilanteessa samaan aikaan, on se merkki siitä, että tuotakin haastattelua on kuvattu eri ottoja, ja näistä otoista on leikattu lopullinen video. Ja jos ottoja on monta, ja niiden välillä kesken haastattelun vaihdellaan, on minusta melko epätodennäköistä, että aito haastateltava olisi jaksanut puhua samaa asiaa uudelleen ja uudelleen vain sen vuoksi, että saadaan parhaat palat.
Voin toki myös olla havaintoineni ja päätelmineni täysin väärässä.
Newkirkien pariskunta on kyllä sympaattinen, ja muut henkilöt sarjassa ja ilmeisesti myös heidän henkilökohtaisessa elämässään ovat mukavia tuttavuuksia. Newkirkit ovat pitäneet myös podcastia nimeltä Greg and Dana Newkirk's Haunted Objects, jota olen nyt heidät löydettyäni muutaman jakson katsellut. Kyseessä on siis myös videon sisältävä podcast, ja perhana, sen jaksot näyttävät vielä paremmilta kuin Hellier. Lavastus, värinmäärittely, äänenlaatu, kaikki ovat ykkösluokkaa, ja pariskunnan kemia on todella hyvä.
Newkirkit ovat myös kierteleviä omituisuuksien esittelijöitä, eli he ovat aina osan vuodesta oikeasti tien päällä ja käyvät eri paikkakunnilla USA:ssa esittelemässä keräilemiään kuriositeetteja paranormaalin maailmasta. Laitan tämän tekstin loppuun linkit, josta löytää heidät ja heidän monenkirjavan sisältönsä.
Sitten jakson toiseen aiheeseen, provokatööri von Dänikeniin.
Sain nimittäin juuri luettua niinkin provosoivan ja arrogantin persoonan kuin Erich von Dänikenin kirjan Todisteita tuntemattomasta vuodelta 1978. Kustantajana Uusi Kirjakerho, painettu Gummeruksen kirjapainossa.
Kirjan alaotsikko on ”Ei enää olettelua, vaan vahvaa tietoa. Hämmentävää luettavaa”. Jos minun pitäisi sanoa, mikä asia tässä kirjassa on totta, tai edes lähempänä totuutta, olisi se tuo äskeisen lainauksen kaksi viimeistä sanaa: hämmentävää luettavaa. Ja jopa ärsyttävän provosoivaa.
Muistan lämmöllä lapsena ja nuorena TV:stä katselemiani Erich von Dänikenin dokumenttiohjelmia, joita aika usein näytettiin. Näissä ohjelmissa esiteltiin Nazcan viivoja eli Dänikenin mukaan "muinaisten avaruusalusten kiitorataa", ja milloin mitäkin. Dänikenhän ei suoranaisesti puhu ufoilmiöistä, vaan häntä kiinnostavat erityisesti juuri muinaiset ajat, ajat ennen nykyihmistä, ja jumalat, jotka hänen mukaansa ovat muukalaisia toisista tähtijärjestelmistä. Siinä jossain murrosiän korvilla tämä kaikki oli kiehtovaa, enkä huomannut Dänikenin puhetavassa mitään luotaantyöntävää, päinvastoin.
Mutta nyt, loppuvuonna 2023, kun sain kirjan käsiini ja aloin sitä lukea, oli ensimmäisen kolmanneksen kirjan n. 300 sivun mitasta todella vaikea tekstiä sietää. Däniken kirjoittaa todella provosoivasti. Hän ikäänkuin käy jotakin omaa, lähes metatason sotaansa kaikkea muuta maailmaa vastaan, ja tuntuu, että hänellä on ollut suuri tarve näyttää ja näpäyttää ja todistaa jotain. Hän jopa lyö faktojaan pöytään kirjoittaen kuin kyse olisi korkeimman oikeuden istunnosta.
No, alkuun oli vaikea päästä.
Löytyy kirjasta silti alkushokin jälkeen ihan mielenkiintoisiakin väittämiä. Yksi sellainen on dogoniheimo, joka Dänikenin esittelemien todisteiden valossa on ollut tietoinen Sirius A ja Sirius B -kaksoistähtijärjestelmän olemassaolosta ja näiden tähtien liikkeistä vaikka länsimainen tähtitiede oli saanut selvitettyä asian vasta ihan vähän aikaa sitten. Toki tällaisia tietoja eri kansojen taivaankappaleiden ymmärtämisestä on olemassa enemmänkin. Kyllä ihminen on aina ollut ”Kuunkatsoja”.
Suurimman osan sivuista Däniken käyttää jumalista puhumiseen, ja suurimmat höyrynsä hän päästelee kuvatessaan sitä, kuinka kaikki ihmiskunnan jumalat ovat olleet fyysisiä olentoja, siis haavoittuvaisia ja erehtyväisiä siinä missä ihminenkin. Paljon hän hyökkää suoraan kristinuskoa vastaan, yhtenä esimerkkinä vouhkaaminen siitä, kuinka hän ei Intiassa oleskellessaan onnistunut löytämään sieltä ainoatakaan raamattua.
Kovasti Dänikeniä myös kiehtoo ajatus siitä, että maapallolla on käyty ja vähintään yksi ydinsota, joka lopulta tuhosi aiemman sivilisaation. Teksti vilahtelee ydinsodan lisäksi aikadilataatiota, johon Däniken on sanana selkeästi ihastunut. Kyseessä on siis ilmiö, jossa nopealla avaruusaluksella matkustava henkilö näennäisesti matkaa tulevaisuuteen, sillä palatessaan maapallolle hän huomaisi kuluneen vuosisatoja, kun hänen oman kellonsa ajassa olisi kulunut vain viikkoja. Wikipedia osannee kertoa kiinnostuneille aiheesta paremmin ja sivistyneemmin kuin minä tai Däniken. Myös Darwinin evoluutioteoria saa oman osansa Erich von Dänikenin sanaisesta säilästä.
Sivu sivulta, kappale kappaleelta päähänpinttymä jumalista toistuu.
Lainaus 1:
”Tarkoitukseni on paljastaa alkuperäisiin, ikivanhoihin lähteisiin perustuvien todistusvoimaisten indiisien avulla, että jumalat eivät olleet 'henkiä', vaan ruumiillisia olentoja – ettei heidän olemisensa suinkaan rajoittunut vain ällistyttävään 'ilmestymisen' ja autuaalliseen paluuseen kotitaivaaseen – että jumalat siittivät täällä poikia ja tyttäriä – että he jättivät ilmoituksia ja tietoja (pyhiin tai epäpyhiin) kirjoihin... ja: että jumalat tekivät vallan jumalattomia virheitä.”
Lainaus 2:
”Ei, ei, kunnioitetut asiantuntijat, on vihdoinkin tunnustettava väriä. Se, mistä vanhat kronistit kertovat, ei ole makaaberin mielikuvituksen tuotetta. He kertoivat kerran koetusta, kauheasta todellisuudesta. Henkiolennoilla ei ole aseita. Mutta jumalatpa olivatkin ruumiillisia.”
En ole kristitty enkä muutoinkaan maailmanuskontoihin vihkiytynyt henkilö, mutta minua tämä Dänikenin viestinnän sävy silti ottaa päähän tässä kirjassa. Lukijansa olisivat ymmärtäneet hänen pointtinsa kyllä vähemmälläkin.
No. Niin. Ja sitten kirjan ulkoasuun ja luettavuuteen. Kirja näyttää, tuntuu ja tuoksuu hyvältä vanhanajan kirjalta, se pysyy kasassa iästään huolimatta (vaikka en kyllä tiedä miksi kukaan olisi tätä useampaan kertaa lukenutkaan). Painojälki on tyydyttävää. Toiset sivut ovat huomattavan haaleita, kun taas toiset sivut ovat ihan selkästi saaneet enemmän painomustetta. Lyöntivirheitä, typoja, on paljon. Samoin on nähtävissä ilmeisesti kääntäjän pinttyneitä fraaseja, joista saattaa puuttua samat sanat joka kerta kun kääntäjä on päättänyt näitä ilmaisuja käyttää. Esimerkkinä tekstissä vilisee paljon fraasi ”on aikaa”, kun kääntäjä on ilmeisesti tarkoittanut sanoa ”on aikaa sitten”. Kyllähän lukija tuon ymmärtää, mutta se ei vaikuta kovinkaan huolitellulta kieleltä.
Kirjan lähetessä loppuaan tapahtuu jopa sellaista, että samat kappaleet toistuvat peräjälkeen, hieman eri tavalla käännettynä ja/tai aseteltuna. Aluksi ajattelin, että kyse on vain omaa ääntään rakastavan Dänikenin jaarittelusta, mutta kyllä ne nyt näyttää minusta selkeästi painovirheiltä.
Todisteita tuntemattomasta tarjoaa varmasti aivoja kutittelevaa sisältöä. Minua kuitenkin vanhakantainen puhetapa, provokaatio ja selkeästi mieskeskeiset näkökulmat häiritsivät kirjassa siinä määrin, että keskittyminen itse aiheeseen herpaantui useampaan otteeseen. Minun oli täysin voimin taisteltava, että pääsin viimeiselle sivulle. Jos tälle nyt jotain arviota pitäisi antaa, vaikka nyt viiden tähden asteikolla, niin olisi se varmaan puolikas tähti.
Tietyllä tapaa Dänikenin rooli on ymmärrettävä, inhimillinen. Tietyllä tapaa hänestä tulee kovasti mieleen suomalaisen ufovideo- ja elämäntapaperformanssitaiteen grand old man, tänä vuonna menehtynyt Juhan af Grann. Toisaalta Dänikenistä loistaa samanlainen arroganssi kuin esimerkiksi läntisen maailman kenties vaarallisimman miehen, Donald Trumpin, puheista. Yök.
Mutta se siitä. Nämä olivat tämänkertaiset aiheet. Niihin voit paneutua lähemmin esimerkiksi blogitekstin oheen liitettyjen linkkien kautta.
Nyt, hyvää jatkoa päivällesi, ja kuullaan taas!
Linkit
Greg ja Dana Newkirk:
- https://www.hauntedobjectspodcast.com/
- https://www.newkirktour.com/
- https://gregorynewkirk.com/
- http://paramuseum.com/
Erich von Däniken: