Kuvituskuva: MidJourney AI
Tätä tapausta en ole koskaan ennen jakanut.
Edellisestä, ensimmäisestä, ufohavainnostani oli ehtinyt kulua pari-kolme vuotta, asuimme edelleen samalla pienellä asuinalueella, Raja-aholla, sananmukaisesti maan ja kaupungin rajalla. Vuosi oli noin 1993-1994. Nyt oli talvi, ja talvella tykkäsin potkukelkkailla ympäri Raja-ahoa.
Taloamme lähellä oli suuri mäki, jota tykkäsin luistatella ja lasketella ylös-alas, joskus saavutin todella hurjia vauhteja, ja aina välillä ajoin ojan puolelle ja keräilin itseäni ja potkukelkkaani lumen seasta.
Oli siis talvi, ja kellon oli oltava vähintään klo 16, olin ollut tapani mukaan matkalle potkukelkalla lähistöllä, ja tulin Eeronkadulle, tielle, jolla asuimme. Laskin tien päästä kohti taloamme, kun huomasin läheisen soramontun yllä (tai ainakin sillä suunnalla) lentävän kohteen, jota ensin ajattelin lentokoneeksi.
Huomasin pian, että kohteessa näytti olevan rivi valaistuja ikkunoita tai valoja, ainakin viidestä kuuteen kappaletta, ja samalla kun se lensi alueen yläpuolella, nämä ikkunat tai valot vilkkuivat, kukin vuorollaan.
Säikyin sen ikäisenä todella helposti, minua aina pelottivat esim. matkalla talolta piharakennukseen saunaan mennessä taivaalla näkyvät revontuletkin. Niinpä säikähdin aluksi tätäkin lentolaitetta kovasti, ja muistan lähteneeni kelkalla potkimaan niin nopeasti kuin vain kykenin kohti taloamme.
Huomasin, että lentolaite (paremman termin puutteessa) lähi minua, ja se näytti myös tulevan koko ajan vähän alemmas. Seuraavassa hetkessä olin pihamme ”portilla”, ja muistan vain sen, kuinka hätääntyneenä olin pysähtynyt ja jäänyt tuijottamaan melkein kohtisuoraan ylleni liikkunutta laitetta. Sen koosta en ole aivan varma, mutta vaikutti siltä, kuin se olisi ollut ainakin pikkubussin kokoluokkaa.
Muistan sen laskeutuneen alkuperäistä sijaintiaan alemmas, ja se oli siis aivan yläpuolellani. Myöhemmin elämässä olen todistanut pelastushelikopterin laskeutumisyritystä Tampereen keskustan alueella niin, että laskeutuva kopteri on ollut aivan yläuolellani. Tähän on silloin liittynyt voimakas ilmavirta ja meteli, luonnollisestikin. Välimatkaa minun ja helikopterin välillä on tuolloin ollut ehkä kymmenen metriä. Siihen verrattuna tämä lapsuusiässä näkemäni lentolaite ei pitänyt minkäänlaista mieleen jäänyttä ääntä. En myöskään muista mitään muutosta ilmavirrassa tms.
Luulen, että tuona iltana Raja-aholla kärsin mahdollisesti hukkuneesta ajasta. Tai siltä kokemus ainakin tuntui. Muistan vain tuijottaneeni lähestyvän laitteen vilkkuvia valoja, ja sitten yhtäkkiä koko vempele oli hävinnyt ja mieleni ikään kuin kirkastui tai selkeni, minkä jälkeen potkuttelin pihatien ja painuin kuistille ja sisälle kotitaloon.
Kaikkein selkein muistikuva tuolta illalta liittyy näihin vilkkuviin ikkunoihin. Muistan jossakin vaiheessa yrittäneeni järkeillä, että ehkä kyseessä oli matkustajalentokone, miltä kohde aluksi näyttikin, ja että ikkunoiden vilkkuminen oli saattanut johtua jonkinlaisesta virtaongelmasta lentokoneessa. Mutta siinä tapauksessa jää arvoitukseksi se, miten valo ei heijastunut tai vuotanut muihin ikkunoihin. Kun siis lentokoneiden matkustamot ovat yleensä yhtä isoa tilaa. Kohteen ikkunoiden vilkkuminen kun tapahtui niin, että jokaisen ikkunan takana olisi pitänyt olla oma suljettu koppinsa joka olisi valaistunut kerrallaan. Ikkunat myös vilkkuivat koko ajan samassa järjestyksessä, suunnastani katsottuna vasemmalta oikealle, tik, tik, tik, tik, tik ja tik!
Lasken tapauksen tunnistamattomaksi lentäväksi esineeksi, sillä en keksi mitään järkevää selitystä sille. Ellei se sitten ollut lentokone, jonka jokainen matkustajapaikka oli oma koppinsa ja jonka valaisimissa oli parhaillaan menossa jonkinmoinen oikosulku.
Kaikenkaikkiaan minulle jäi sellainen olo, että näkemäni kohde oli fyysinen laite, ”nuts and bolts”, kuten englanniksi sanotaan. Laskisin sen siis perinteiseksi ufoksi, enkä niinkään ilmakehän tunnistamattomaksi ilmiöksi. Tosin, luultavasti olen kaiken suhteen tässä väärässä, eikä minulla ole mitään mahdollisuutta selvittää asiaa melkein 30 vuoden jälkeen.
Ajattelin niin, että olen yhtä (tai tapauksessani kahta) (ufo)kokemusta rikkaampi, ja tapaus kyllä vain vahvisti lapsuusiän Pasin innostusta kaikkeen ufoihin liittyvään. Rehellisyyden nimessä täytyy myös se ottaa huomioon, että tämän tapauksen satuttua olin jo kunnolla uppoutunut ufoihin, ja että Juhan af Grannista oli ollut puhetta, ja kaiketi olin varmaan nähnyt jonkin hänen ohjelmistaan. Olin altis ilmiölle, ja myös altis helposti pitämään näkemääni ufona.
Tämän tapauksen jälkeen en ole koskaan enää nähnyt ufoa enkä sen puoleen mitään muutakaan selittämätöntä. Tylsää.