Kymmenen vuotta. Kymmenen! Kuvitelkaa!
Kuten osa seuraajistani ennestään tietää, muutin elo-syyskuussa 2014 Tampereen sisällä asuinalueelta toiselle. Päädyin Hatanpää-Vihilahti -alueelle. Ja kuten osa seuraajistani ennestään tietää, olen myös neuroepätyypillinen, ja kärsinyt läpi elämäni itsetunnon puutteesta, turvattomuuden tunteesta, loputtomasta epävarmuuden tunteesta ja vaikeudesta selvitä sosiaalisista tilanteista valtaväestöä tyydyttävällä tavalla. Matkani aikana (tätä kirjoittaessa 40 vuotta!) olen myös masentunut ja ahdistunut niin pahasti, että melkein menetin kaiken.
Muutin siis syksyllä Hatanpäälle, ja koska en tuolla hetkellä ollut vielä päässyt aloittamaan kohta alkanutta työharjoitteluani, vietin päivät pitkät kotona oleskellen. Poltin tuohon aikaan tupakkaa, mikä tuntuu nyt tässä hetkessä aivan päättömältä puuhalta. Ongelma heti muutettuani oli se, etten oikein tiennyt missä saisin polttaa. Näin kun muut naapurit polttivat parvekkeillaan, mutta koska neurokirjoisuuteni vuoksi olin ylivarovainen ja muiden tunteet ja reviirit aivan helvetin liian hyvin huomioiva, päätin siinä hetkessä, että kaikille helpointa olisi, jos kävelisin aina Hatanpään Arboretumin ja sen läheisten puistoalueiden suunnalle polttamaan tupakkani.
Koska olin aikamoinen korsteeni tupakoinnin suhteen, saatoin käydä ulos asunnosta kaksikin kertaa tunnissa polttamaan tupakkaa sinne viereiselle puistoalueelle.
Hieman myöhemmin ilmeni, kaiken muun ohella, että yläkerran naapurini oli pitänyt kirjaa tupakalla käynneistäni. Hän kirjoitteli sellaiselle nettifoorumille, jonka jäsenenä hän tiesi minun olevan, kuinka minä kävin kaksi kertaa tunnissa tupakalla, hänen viesteissään oli kellonajat ja kauheat päivittelyt aina siitä, että mitähän tuo hullu tuolla puuhaa, ja että kyllä me vielä selvitetään mitä sä siellä oikein polttelet, kun et talon luona suostu polttamaan.
Koska olen aina ollut helppo syyllistymään muiden kommenteista ja jo pelkistä ilkeistä katseista, otin tämän tuolloin hyvin vakavasti. Varmaan tänäkin päivänä ottaisin, mikäli vastaava tilanne eteeni tulisi. No, siinä sitten kävi niin, että kun minä olin siellä Arboretumin suunnalla tupakoimassa sen takia, etteivät naapurit häiriintyisi, niin sen takia he juuri häiriintyivät! Eli he alkoivatkin pitää minua silmällä sillä ajatuksella, että polttelisin jotain muuta kuin tupakkaa.
Autistinen mieleni oli kaikessa viattomuudessaan ajatellut, että tupakansavu häiritsisi naapureita. Sen takia olin tupakoinut muualla. Mutta tosi asiassa se vasta naapureita häiritsikin.
Ja sitten kohta, olisiko ollut syyskuun lopussa, tapahtui se, että eräänä lauantaina klo 13–14 välillä joku (en vieläkään tiedä kuka, vaikka taloyhtiöltäkin asiaa silloin useasti tiedustelin) sotki C-rappumme edustan, porraskäytävän ja kuulemma vielä hissikopinkin ulosteella. Taloyhtiö reagoi nopeasti ja jakoi kaikille asukkaille laput, joissa käskettiin ilmiantamaan kaikki epäilyttävät asiat taloyhtiölle, jotta tekijä saataisiin vastuuseen. Minua kuvotti koko tapaus alusta asti, ja olihan tuota sotkemista muulloinkin tapahtunut, esim. ruuanjämiä joku tiputti melkein viikoittain rappumme ulko-oven eteen, itse asiassa sille samalle kohdalle, jossa nuo paskajäljet myös olivat.
Minulla ei ole muuta tietoa tapauksesta kuin mitä olen somessani kertonut. Minulla ei ollut mitään tekemistä asian kanssa, ja näin itse vain sen ulko-oven edessä olleen sotkun. Muilta naapureilta ja taloyhtiöltä kuulin sitten, että myös jopa 3. ja ehkä 4. kerroksen käytävät oli myös sotkettu, ja se hissikoppi.
Samoihin aikoihin vuokrayhtiön edustaja soitti minulle sovitusti liittyen vuokrasopimukseeni, sillä olimme alun perin sopineet, että olisin ensin 3 kk vuokralla, ja sitten katsoisimme olenko tyytyväinen taloon ja siellä asumiseen. Siinä vain kävi niin, että olin juuri tulossa jälleen kerran tupakalta ulkoa, ja olin juuri talomme eräänlaisen panoptikonmaisen kompleksimme sisäpihalla, kun puhelu tältä yhtiön edustajalta tuli. Hän kysyi olenko ollut tyytyväinen yms., ja vaikutti siltä, että hänellä oli puhelin kaiuttimella ja että siinä tilanteessa hänen vierellään oli myös joku muu. Hän kysyi siis pariin kertaan, että olenko tyytyväinen ja että haluanko jatkaa vuokrasuhdetta seuraavaksi toistaiseksi voimassa olevana.
Siinä sisäpihalla puhelin korvalla tajusin, että joillakin parvekkeilla oli naapureita, samoin pihassa saattoi joku muukin liikkua, joten en uskaltanut mainita tätä paskalla sotkemista ja sitä, että en tuntenut oloani turvalliseksi tässä talossa asuessani. Sillä jos olisin ääneen puhunut paskalla sotkemisesta siinä sisäpihalla, niin uskoin että se olisi melkein sama kuin jos olisin ottanut syyt niskoilleni koko tapauksesta. Myöntelin vain ja sanoin että joo ihan kivahan tämä on ja että Arboretumkin ihan lähellä. Ja näin yhtiön edustaja ei saanut minulta ehkä toivomaansa vastausta siitä, että vuokrasopimus purettaisiin.
Ja tästä alkoi neljän vuoden piinani Siirtolapuutarhankadulla, Hatanpäällä, Tampereella. Olen tehnyt Ufotutkimut-podcastiini jakson tästä neljän vuoden piinastani, se löytyy täältä. Olen myös muualla somessani käsitellyt asiaa (myös tässä blogissa), eikä minulla ole siihen kauheasti lisättävää, mutta näin kun on kulunut vuosikymmen muutostani Hatanpäälle, niin ajattelin muistella tapausta taas, ja todeta, että jollen olisi alun perinkään tupakoinut sinne muuttaessani, olisivat naapurit voineet olla vähän vähemmän epäileviä suhteeni, ja ehkä 4 vuoden piinasta olisi voinut sukeutua 4 vuoden ihan ok ajanjakso.
Yhtä kaikki, yritin vain ottaa muut ihmiset liian hyvin huomioon. Se on minulle niin ominaista, välillä tuntuu (aika monestikin), että laitan aina muiden hyvinvoinnin omani edelle. Mutta koska olen niin poikkeava valtavirrasta, sekin kääntyy sitten aina minua vastaan.
Itkin vuolaasti muuttopakkaamista tehdessäni. Itkin usein. Kesken muuton jouduin turvautumaan ulkopuoliseen apuun, jotta sain itseni ja kamppeeni pois Siirtolapuutarhankadulta.