Voit kuunnella podcastin jakson alla olevasta soittimesta tai valita haluamasi palvelun esim. täällä.
Netflixin valikoimassa on paljon kuraa ja tämän kuran seassa paljon sellaista, jota ei ikipäivänä olisi julkaistu edes suoraan VHS:lle. Sitten siellä on joitakin oikeita helmiä, kuten I Don't Feel at Home in This World Anymore tai Don't Look Up tai vaikka uudempi Leave The World Behind. Jostakin syystä kaikkia näitä tuntuu yhdistävän tietynlainen eksistentiaalinen tiedostus, uhka ja/tai ahdinko. Sarjojen puolelta täytyy mainita ihanien Jonah Hillin ja Emma Stonen näyttelemä Maniac, joka yhdistää scifiä, fantasiaa, mielenterveysongelmia, psyykenlääkitystä ja kertakaikkisen hyvää draamakerrontaa keskenään ennennäkemättömän hienolla tavalla.
Uusimpana esimerkkinä onnistuneista Netflix-elokuvista tahdon mainita Juel Taylorin esikoisohjauksen They Cloned Tyrone. Olen tätä kirjoittaessa katsonut elokuvan kaksi kertaa, ensin yksin, hiukan huonosti keskittyen, ja toisen kerran ystävän kanssa ja täysillä nautiskellen. Ensin annoin Letterboxdissa, mitä suosittelen kaikkien elokuvanystävien käyttävän, sille arvosteluksi 3,5 tähteä, ja toisella kerralla, ystävän kanssa, annoin 4 tähteä.
Toisella katselukerralla näin siinä niin paljon enemmän asioita, kohtauksia, pieniä yksityiskohtia, kuin alunperin, ja uskoisin, että jos ja kun katselen Tyronen kolmatta kertaa, löytyy sieltä jälleen vielä uusia ilon aiheita.
Elokuva sijoittuu pieneen Glenin kaupunkiin, joka näyttää aivan 70-lukulaiselta, graffiteineen, kulahtaneine rakennuksineen ja asuntojen sisustuksineen. Koko elokuvan tunnelma on perin 70-lukulainen muutenkin, ja kuvassa silmään osuvat heti voimakas filmin rakeisuus, joka käsittääkseni on editointivaiheessa leikkaajan toimesta tarkoituksella lisätty tunnelman vahvistamiseksi sekä oikeassa yläkulmassa kohtauksien välillä näkyvät leikkauskohtia ilmaisevat tummat laikut. Sekin jälkeenpäin tehty, tyylillinen valinta. Oikeasti 1970-luvulla tehdyssä elokuvassa nämä kaikki olisivat ”luonnostaan” mukana.
Päähenkilö Fontaine on säälimätön, mutta kipuileva huumediileri, joka ajaa kilpailijansa päälle autolla. Kumoon ajettu tyyppi päättää kostaa tämän, ja ampuu Fontainen kuoliaaksi. Fontainen roolissa loistaa John Boyega, joka oli maskeerattu tunnistamattomaksi, mikäli vertaa häntä Star Wars -elokuviensa rooliin. Boyega myös todistaa todella osaavansa näytellä muussakin kuin Disneyn franchisessa. No, seuraavana aamuna Fontaine herää tavalliseen tapaan ja hänen päivänsä näyttää sujuvan kuin Päiväni murmelina -elokuvan Bill Murraylla.
Aina siihen asti, kunnes Fontaine saapuu Slick Charlesin luo, joka jaksaa aina muistuttaa olleensa Vuoden sutenööri vuosimallia 1995. Slick Charles on rakastettava hahmo, aivan super hauska ja samalla hänessä on jotakin nostalgisen haikeaa. Slickin roolissa on Jamie Foxx, joka on vain yksinkertaisesti loistava näyttelijä ja koomikko.
Mutta miten Fontaine yksinkertaisesti voi olla elossa?
Pian Fontaine ja Slick Charles lyöttäytyvät yhteen yhtä hämäräperäisen Yo-Yon kanssa, ja he alkavat selvittää tätä arvoitusta. Teyonah Parris on loisteliaan ironinen Yo-Yon roolissa, ja hän on kuin suoraan 70-luvulta. Myös hänen hahmonsa persoonallisuus on käsikirjoitettu todella taiten, ja kuten vastanäyttelijöidensä kohdalla, hänen hahmonsa on pienintä yksityiskohtaa myöten loppuun asti harkittu.
They Cloned Tyrone on paikoitellen piirrossarjamainen. Tarkoitan tällä sitä, että elokuvan maailma on absurdi. Siellä ei tarvitse perustella tai levittää katsojan eteen tieteellisiä todisteita siitä, että asiat menevät näin tai noin. Aikuisten ihmisten ja näiden persoonallisuuksien ja muistojen kloonaus, jonkinlaisen reaaliaikaisen kahdennustekniikan avulla, nyt vaan sattuu olemaan todellista. Tyronen juonenkäänteet ja hahmojen persoonallisuudet ovat karikatyyrimäisiä ja epärealistisia, ja juuri siksi niin rakastettavan herkullisia. Tyronen maailmassa asiat vain ovat tällä tavalla.
Elokuva on myös epätasainen, kaikella rakkaudella jopa hieman novellimainen... ja tarinan ja tapahtumien jatkokehittelyllä siitä olisi saatu realistisempi, mutta silloin Tyrone ei enää olisi ollut Tyrone, eivätkä Fontaine, Slick Charles ja Yo-Yo olisivat enää olleet itsejään. Epätäydellisenä taideteoksena They Cloned Tyrone ylittää osiensa summan ja on todella merkittävä elokuva.
Ainoa valittamisen aihe minulla liittyy Kiefer Sutherlandin sivurooliin elokuvan pahiksena. Tässä on vähän samanlainen ilmiö kuin näissä vanhojen klassikoiden jatko-osissa, joissa pääasiassa käytetään uusia hahmoja ja näyttelijöitä, mutta joihin on otettu vanhojen, alkuperäisten elokuvien kästiä mukaan muutaman lyhyen kohtauksen ajaksi. Esimerkkeinä Ghostbusters: Afterlife, jossa vielä hengissä olleet alkuperäiset Ghostbusterit vain ilmestyvät näyttämään naamansa, tai vaikka Star Warsin -saagan sequel-elokuvat.
Tarkoitan tällä sitä, että nämä vanhat naamat vaan nyt seisovat tai istuvat hetken eivätkä pääse varsinaisesti näyttelemään. Kiefer Sutherlandin rooli tuntui jostain syystä juuri tällaiselta, vaikkei tässä nyt mistään franchisesta olekaan kysymys. Hän vain seisoskeli jäykähkösti ja osoitteli pyssyllään päähenkilöitä. Toisaalta, ehkä sekin on ollut juuri tarkoituksellista. Mitä muutakaan vanhat vihaiset, valkoiset ukot ovat kuin jäykkiksiä, jotka parhaimmillaankin vain osoittavat vihamielisyyttä muita kohtaan.
Käsittääkseni Tyrone on ollut hyvin pidetty maailmalla. Rotten Tomatoesin arvostelut ovat seuraavat: Tomatometer 95% ja yleisön pisteytys 100%
Tomatoesin kriitikoiden konsensus summaa elokuvan sanoilla ”They Cloned Tyrone on provosoiva, näppärä scifi-elokuva, jossa on poikkeuksellinen roolitus”.
Yleisön tuomiossa lukee taas ”Älykäs ja hienostunut They Cloned Tyrone on hauska, ainutlaatuinen elokuva, jossa on erinomaiset näyttelijät ja loistava käsikirjoitus.”.
The Verge -julkaisun toimittaja Charles Pulliam-Moore sanoo arvostelussaan seuraavaa, vapaasti suomennettuna:
”Toisaalta They Cloned Tyrone on tarina Fontainen, Yo-Yon ja Slick Charlesin heräämisestä siihen, että joku tai jokin kloonaa salaa Glenin kaupungin asukkaita. Mutta se on myös tarina, jossa näkyy esimerkiksi Spike Lee'n Bamboozled tai tarina siitä, kuinka musta yhteisö huomaa tulevansa nähdyksi ja siitä, kuinka montaa perustavaa laatua olevaa rakenteellista haastetta yhteisö joutuu kohtaamaan.”
”Koska aihealue, jota Tyronessa käsitellään, on niin raskas, tämän elokuvan täysi absurdius ei suoranaisesti missään vaiheessa näyttäydy hassuna. Sen sijaan vitsit Juel Taylorin ja Tony Rettenmaierin käsikirjoituksessa tuntuvat enemmän sellaiselta huumorilta, joka juontuu syvällisestä ymmärryksestä siitä, kuinka tuhoisaa rakenteellinen rasismi on, ja vitsit tavallaan keventävät sitä, jottei seuraisi suoranaista raivoa.”
They Cloned Tyrone meni kyllä itsellä suoraan parhaimpien viime vuosien elokuvien joukkoon, ja sijoitin sen Letterboxd-profiilini 4 Favorites -kohtaan, jossa sen lisäksi ovat Jordan Peelen ohjaama Nope, Yorgos Lanthimosin The Killing Of A Sacred Deer ja Ari Asterin Midsommar.
Ja nyt kun tämä Letterboxd on tullut tässä mainittua, niin suosittelen sitä ihan tosissaan filmifriikeille. Sivustolle, josta on olemassa myös Android-äppi, voi kirjata katselemansa elokuvat päiväkirjatyyppisesti, eli useammankin kerran katsotut elokuvat näkyvät omina kohtinaan, ja melkein kaikki tiedot omasta aktiivisuudesta ja arvosteluista ja tähdityksistä on muokattavissa.
Letterboxdin mainoksia sisältävä versio on ilmainen, mutta siitä on myös olemassa Pro- ja Patron-versiot. Itselläni on tällä hetkellä Patron, ja se maksaa 40 euroa vuodessa eli vain reilut 3 euroa kuussa. Patron-versiossa mainokset siis poistuvat ja omalle profiilisivulleen saa valita backdropin jostakin näistä neljästä suosikkielokuvastaan. Lisäksi Pro- ja Patron-versioissa on laajennetut statistiikat, eli pystyt paremmin seuraamaan omaa elokuvaharrastustasi ainakin vuosi-, kuukausi-, ja päivätasolla.
Letterboxd on myös näkynyt laajasti somessa, kuten Instagramissa ja Tiktokissa, varsinkin sen jälkeen, kun sivusto alkoi tehdä yllätyshaastatteluja näyttelijöille ja elokuvantekijöille kysymyksellä ”What are your four favorites?”
Tämä Ufotutkimut-podcastin jakso oli tässä. Huomenna minun on tarkoitus mennä ystävän kanssa elokuvateatteriin katsomaan Yorgos Lanthimosin uutuus Poor Things. Mikäli pidän siitä lainkaan, ja uskon pitäväni, tullee siitäkin varmasti tehtyä oma jaksonsa tähän podiin.
Nyt, kiitos seurasta ja moimoi.
Linkkejä